Yleistä uudesta sairaalasta

Uusi sairaala on ensimmäinen 2000-luvulla rakennettava keskussairaala. Suunnittelun lähtökohta kiteytyy potilaan ja toiminnan ympärille. Arkkitehtuuri luo tilat ja puitteet toiminnalle. Uuden sairaalan suunnittelua ohjaavat seuraavat kahdeksan periaatetta:

1. Potilas ensin
2. Terveellinen, turvallinen ja hyvä työympäristö työntekijöille
3. Tehokas ja edistyksellinen ICT
4. Hyvä logistiikka
5. Integroitu palvelujärjestelmä (perusterveydenhuolto – erikoissairaanhoito – osin sosiaalitoimi)
6. Ennalta ehkäisy ja terveyden edistäminen
7. Vaikuttavuus ja kustannustehokkuus
8. Johtaminen tukee prosesseja

Suunnitteluun on kytketty monia eri tahoja ja asiantuntijoita. Uusia toimintamalleja ja niitä tukevia tilaratkaisuja kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa pidettävissä työryhmissä.

Katso tarkempi aikataulu ja hankkeen tämänhetkinen tilanne kohdasta Aikataulu


Faktoja Keski-Suomen Sairaala Novasta

• Rakennuspaikka on Jyväskylän Kukkumäki
• Kokonaispinta-ala noin 100.000 brm2
• Projektin kustannusarvio noin 411 miljoonaa euroa
• Valmistumisvuosi 2020

Uudessa sairaalassamme on

• Tutkimus- ja vastaanottohuoneita 360
• Vuodeosastojen sairaansijoja 368
• Leikkaussaleja 24
• Synnytyssaleja 10