Alueellinen Nyrkki: Jyväskylän koronatilanne on rauhoittunut ainakin toistaiseksi

Julkaistu 3.11.2020 klo 16.32

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä, Nyrkki totesi tämän päivän kokouksessaan, että vaikka Jyväskylän tilanne on rauhoittunut hyvin viimeviikon ja alkaneen viikon osalta, tarkkana täytyy koronan tiimoilta edelleen olla. Suomen mittakaavassa on havaittavissa, että koronatartunnat ovat edenneet paikoin aaltomaisesti. Tilastoista näkyy, että tietyt alueet menevät esimerkiksi ilmaantuvuusluvuissa erilaisten toimenpiteiden ansiosta alaspäin ja tietyt alueet hyvinkin nopeasti ylöspäin.

Nyrkki totesi kokouksessaan, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue (KSSHP) on kokonaisuudessaan rauhallinen, uusia tartuntoja on viimeisen viikon aikana ilmennyt Jyväskylän ulkopuolella vai muutamia.

Nyrkin mukaan KSSHP:n alue on perustasolla eikä uusia suosituksia ole syytä antaa.  Voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia täytyy edelleen noudattaa.  

Alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä seuraa tiiviisti koronatilannetta ja sen kehittymistä koko KSSHP:n alueella. Seuraavan kerran Nyrkki kokoontuu viikon kuluttua tiistaina 10.11.2020.