KSSHP:n Koronanyrkki vahvisti, että Jyväskylä on tipahtanut leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen sekä totesi, että lasten ja nuorten ei tule tehdä harraste- tai kisamatkoja leviämisalueelle

Julkaistu 15.2.2021 klo 15.25
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (KSSHP:n) alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä ns. Koronanyrkki vahvisti tänään saman, mihin Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä päätyi viime viikon lopulla. Jyväskylän kaupunki on koronaviruksen leviämien suhteen, koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaisesti, kiihtymisvaiheessa. Kokouksessa todettiin, että tilanne Jyväskylässä on rauhoittunut ja koronaluvut ovat kääntyneet laskuun. On syytä kuitenkin muistaa, että tartuntoja on Jyväskylässä edelleen runsaasti.

Koronanyrkki katsoi myös, että nyt kun KSSHP:n alue on kiihtymisvaiheessa lasten ja nuorten harrastustoimintaan ei ole syytä laittaa rajoituksia kuntien sisällä. Koronanyrkki kuitenkin totesi, että harjoittelun tulee tapahtua oman tutun joukkueen kesken, eikä lasten ja nuorten tule tehdä hrraste- ja pelimatkoja niiden sairaanhoitopiirien alueelle, joissa ollaan koronaviruksen suhteen leviämisvaiheessa.

Kokouksessa painotettiin myös sitä, että kaikessa harrastus- ja kilpailutoiminnassa on myös jatkettava kaikkia mahdollisia varotoimia, jotta koronavirus ei pääse niissä leviämään.