KSSHP:n Koronarokotekoordinaatioryhmä: Nuorempia ikäluokkia kannustetaan varaamaan rokotusaika heti ajanvarauksen auettua

Julkaistu 10.6.2021 klo 15.11

Ajanvaraus koronarokotukseen on auennut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella yhä nuoremmille ikäryhmille, joissakin kunnissa pian jopa 16 vuotta täyttäneille. Tänään (10.6.2021) kokoontunut KSSHP:n Koronarokotekoordinaatioryhmä kannustaakin nuorempiin ikäryhmiin kuuluvia varaamaan ajan ensimmäiseen koronarokotukseen heti sen tullessa mahdolliseksi, sillä tämän hetken käsityksen mukaan heinäkuussa voidaan antaa pääasiassa vain tehosteannoksia. Mikäli ajanvarausmahdollisuuttaan ei käytä nyt, voi ensimmäisen rokoteannoksen saaminen siirtyä selvästi myöhemmäksi.

Koronarokotekoordinaatioryhmä korostaa myös toisen rokoteannoksen tärkeyttä rokotteen suojatehon varmistamiseksi. THL:n mukaan koronarokotuksen suojateho voi jäädä etenkin terveydentilaltaan haurailla heikommaksi kuin rokotetuilla keskimäärin, erityisesti virusmuunnoksen aiheuttaman koronavirustartunnan kohdalla. Toisen rokoteannoksen merkitys on tällöin erityisen suuri. KSSHP:n Koronarokotekoordinaatioryhmä muistuttaa, että riittävän suojan sekä viruksen kantamuotoa että muuntuneita viruksia vastaan saa ottamalla toisen rokoteannoksen.

THL:n tiedotteen toisen rokoteannoksen tärkeydestä pääset lukemaan tästä.