KSSHP:n alue on kokonaisuudessaan nyt perustasolla – rokotukset ovat edenneet hyvin alueella jo perusterveiden ryhmiin

Julkaistu 26.4.2021 klo 13.22

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien johtoryhmä ns. Koronanyrkki totesi tämän päivän kokouksessaan, että koronatartuntojen määrä on viime viikkoina ja erityisesti viime viikolla ollut erityisen maltillista. Sairaanhoitopiirin alueella todettiin viime viikolla vain 12 tartuntaa ja uusien koronatapausten osalta ilmaantuvuusluku on mennyt koko ajan alaspäin. Seitsemän vuorokauden osalta KSSHP:ssä ilmaantuvuusluku oli enää 4,8 ja kahden viikon osalta 18,3. Muun muassa näiden tunnuslukujen perusteella sairaanhoitopiirin muun alueen lisäksi, nyt myös Jyväskylä on siirtynyt perustasolle.

Rajoitusten osalta johtoryhmä toivoi edelleen malttia. Eri kunnissa olevat rajoitukset ovat voimassa huhtikuun loppuun saakka ja rajoituksia höllennetään mahdollisuuksien mukaan toukokuun alussa. Koronarajoituksia katsottiin hyväksi tehdä kunnissa aina kahdeksi viikoksi kerrallaan, jotta tilannetta voidaan tarkkailla ja uusiin joko höllentäviin tai kiristäviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä tarvittaessa.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien johtoryhmä totesi kokouksessaan myös, että rokotusjärjestys etenee nyt KSSHP:n alueella jo varsin ripeästi myös perusterveiden kansalaisten ikäryhmissä. Tähän on vaikuttanut muun muassa se, että rokotteita on viime aikoina saatu aiempaa enemmän.

Koronanyrkki kannustaa kaikkia perusterveiden ryhmään kuuluvia seuraamaan oman kuntansa osalta rokotusjärjestystä ja varaamaan rokotusajan. Vapaita aikoja löytyy kaikkien kuntien ajanvarauksesta.  Koronanyrkki haluaa vielä muistuttaa kansalaisia, että ainoa tie pandemiasta eroon pääsemisessä ja sitä kautta rajoitusten purkamisessa on, että väestöön saadaan tarvittava rokotekattavuus.