Koronanyrkin tiedote: KSSHP:n alueella tartuntamäärät nousussa – Sairaalakuormituksen vähäisyys ja tartunnanjäljityksen toimivuus pitävät alueen perustasolla

Julkaistu 27.9.2021 klo 13.46

KSSHP:n alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi tämänpäiväisessä (27.9.2021) kokouksessaan alueen ilmaantuvuuslukujen nousseen viime viikkoina. Kehityksestä huolimatta KSSHP:n alue pysyy perustasolla, sillä jäljitys toimii edelleen eikä sairaalakuormitukseen ole tullut merkittävää muutosta. Rokotekattavuus on myös laajentunut KSSHP:n alueen kunnissa, mikä on myös perusteluna perustasolle. Rokotekattavuus vaikuttaa epidemiatilanteen arviointiin, mihin vaikuttavat ilmaantuvuuslukua enemmän sairaalakuormituksen määrä ja tartunnanjäljityksen onnistuminen.

Tartuntoja on ilmennyt viime viikkoina sosiaalisesti aktiivisilla nuorilla aikuisilla, joiden tartunnoista suuri osa on peräisin baareista ja ravintoloista. Laajat altistumiset kuormittavat jäljitystä, mikä kuitenkin edelleen toimii hyvin ja altistuneet tavoitetaan noin vuorokauden sisällä. Alle 35-vuotiaiden osalta 80% rokotekattavuuteen on edelleen matkaa. Erityisesti nuorten aikuisten ikäryhmälle suunnatuissa matalan kynnyksen rokotepaikoissa on hyvin rokotteita tarjolla kaikille halukkaille.

KSSHP:n alueella toimitaan uuden hybridistrategian mukaan. Hybridistrategiaa noudatetaan esimerkiksi asiakaspaikkarajoitusten osalta alueen kunnissa. THL ja STM tulevat tarkentamaan maskisuositusohjeistusta, mutta siihen asti maskisuositus pysyy ennallaan KSSHP:n alueella. Maskinkäyttö vaikuttaa karanteenimääräyksiin vähentämällä altistuneiden määrää. Maskinkäyttö sekä hyvä käsihygienia ovat edelleen tärkeitä keinoja välttää tartunta.