Koronarokotenyrkin tiedote: Alueen rokotuskattavuus hitaassa nousussa, kolmansien rokoteannosten jaossa noudatetaan THL:n linjauksia

Julkaistu 11.11.2021 klo 16.14

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronarokotekoordinaatioryhmä (ns. Koronanyrkki) kokoontui tänään (11.11.2021) tarkastelemaan koronarokotusten tilannetta alueellaan. Nyrkki totesi rokotuskattavuuden etenevän alueella ”hitaasti, mutta varmasti”. Tällä hetkellä toista rokotetta ottavat eniten nuoret. Syyslomaviikon pop-up-pisteet saivat Jyväskylässä positiivisen vastaanoton ja Nyrkki suositteleekin pop-up-pisteiden järjestämistä myös jatkossa.

Helppoja rokotusmahdollisuuksia tarjotaan myös jatkossa rokotekattavuuden nostamiseksi entisestään

Kuten Nyrkki on jo aiemmin tiedottanut, on kaikilla alueen yli 12-vuotiailla nyt ollut mahdollisuus rokottautua. Helposti saatavilla olevia rokotusmahdollisuuksia järjestetään kuitenkin yhä rokotuskattavuuden nostamiseksi entisestään. Kokouksessa todettiin, että jokainen uusi rokotus on askel kohti viruksen selättämistä.

Kolmansien rokoteannosten jaossa noudatetaan THL:n linjauksia

Rokotuksia järjestävät tahot ovat saaneet paljon kysymyksiä riskiryhmien määrittelystä sekä kolmansista koronarokotteista yleisesti. Nyrkki haluaa painottaa, että KSSHP:n alueella noudatetaan riskiryhmien määrittelyn sekä kolmansien koronarokoteannosten suhteen valtakunnallista THL:n linjausta. KSSHP:n alueen asukkaiden on hyvä seurata oman kuntansa viestintää rokotteisiin liittyen, jotta tieto mahdollisesta oikeudesta kolmannen koronarokotteen ottamiseen välittyisi heille mahdollisimman nopeasti.

Rokote suojaa vakavaa tautimuotoa vastaan myös pitkällä aikavälillä

Kokouksessa käytiin läpi THL:n tutkimusta sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden rokotusten tehosta toisen annoksen jälkeen ja vaikka teho itse tartuntaa vastaan voi hiipua ajan kanssa, näyttäisi suoja vakavaa tautimuotoa vastaan säilyvän hyvin myös pidemmän aikavälin tarkastelussa.