Nyrkki seuraa tarkasti Jyväskylän koronatilannetta

Julkaistu 23.11.2020 klo 15.36

KSSHP:n alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (Nyrkki) seuraa tarkasti Jyväskylän alueelle leviämään lähtenyttä koronatilannetta. Tämän päiväisessä (23.11.) kokouksessaan Nyrkki kuitenkin päätyi pitämään arvioissaan koko KSSHP:n alueen edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla.

Jyväskylän tilanteen nähtiin olevan ilmaantuvuusluvun noususta huolimatta hyvin hallinnassa. Näin siksi, että noin kolmasosa viimeviikolla todetuista tartunnoista oli peräisin kahdesta eri yksityistilaisuudesta. Jyväskylässä myös altistuneet ovat edelleen hyvin tiedossa, eikä sairaaloiden kuormitus ole tapauksien johdoista lisääntynyt.

Kokouksessa todettiin, että KSSHP:n tilannetta on kuitenkin syytä seurata nyt erittäin tarkasti, sillä tartuntaluvut ovat olleet viime viikkoina noususuunnassa niin valtakunnallisesti kuin myös tällä alueella.

KSSHP:n alueen kuntia kehotetaan kartoittamaan rokotustaitoisia ammattilaisia tulevan koronarokotteen osalta

Nyrkissä käytiin myös alustavaa keskustelua tulevista koronarokotuksista KSSHP:n osalta. Nyrkissä todettiin, että KSSHP:n eri alueella olisi nyt erityisen tärkeä lähteä kartoittamaan, millaiset resurssit eri puolilla Keski-Suomea on rokottaa esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvia kansalaisia ja millä tavoin rokotukset organisoitaisiin.

Nyrkki tulee aikoinaan linjaamaan KSSHP:n osalta rokotussuunnitelman eli mille kohderyhmille rokotukset tulee ensikädessä antaa.

Seuraavan kerran Nyrkki kokoontuu 30.11.2020