Aivoreseptoreiden ja kuljettajaproteiinien gammakuvaus

 

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksessa kuvataan aivojen dopamiinivälittäjäaineen reseptoreita mahdollisen Parkinsonin taudin tai muiden vastaavien tilojen toteamiseksi.

 

Tutkimukseen valmistautuminen

Tutkimuspäivänä saat syödä ja juoda normaalisti. Ellei hoitava lääkäri ole antanut erillisiä ohjeita, voit ottaa teillä käytössä olevat lääkkeet normaalisti. Parkinsonin taudin hoitoon käytettävät lääkkeet voitte ottaa normaalisti.

Tutkimusta ei tehdä raskaana olevalle.

 

Tutkimuksen kulku

Noin puoli tuntia ennen tutkimusaineen antamista saat juotavaksi pienen määrän natriumperkloraattiliuosta. Tällä estetään tutkimusaineen häiritsevä kertyminen kilpirauhaseen ja sylkirauhasiin.

Radioaktiivinen tutkimusaine pistetään kyynärtaipeen laskimoon. Tämän jälkeen on n. 3 tunnin tauko ennen kuvausta, jonka aikana saat halutessasi poistua tutkimuspaikalta. Tauon aikana voit myös juoda ja syödä vapaasti. Saat tarkemman kuvausajan tutkimusaineen antamisen yhteydessä.

Kuvaus tehdään selin makuulla, kameran liikkuessa hitaasti pääsi ympäri noin puolen tunnin ajan.

Tutkimukseen tulee varata aikaa kokonaisuudessaan noin 5 tuntia.

Tutkimusaineesta ei tule sivuvaikutuksia.

 

Tutkimuksen jälkeen

Tutkimuksen jälkeen tulee juoda normaalia runsaammin ja tyhjentää rakkoa tiheästi, jotta radioaktiivinen tutkimusaine poistuisi elimistöstä nopeammin.

Pitkäkestoista lähikontaktia pienten lasten ja raskaana olevien naisten kanssa on syytä välttää yhden vuorokauden ajan.

                

Yleistä

Kliinisen fysiologian ja isotooppitutkimusten yksikössä ei ole potilaita varten järjestettyä ruokailua, joten vuodepotilaille tai huonosti liikkuville henkilöille tulisi varata mukaan välipalaa ja lääkkeet jos potilaan tutkimus on pitkäkestoinen. Potilaalla, joka tarvitsee jatkuvaa valvontaa, tulisi olla saattaja mukana.

 

Tutkimuspaikka

Kliininen fysiologia ja isotooppitutkimukset, 1.kerros, Keski-Suomen Sairaala Nova. Sisäänkäynti 2.

Ilmoittaudu tutkimukseen viimeistään 15 minuuttia ennen tutkimusaikaa 1.kerroksessa L-lohkon itseilmoittautumisautomaatilla.

Jos on kysyttävää tai tulee äkillinen este, ota yhteyttä ma-to klo 7-15 ja pe 7-13 puh. 014 269 1263

Käyttämättä ja perumatta jääneestä ajasta peritään lakisääteinen maksu