Hammashoitoon tulevalle lapselle ja hänen vanhemmilleen

 

Sairaalaan tulo

Milloin lapselle kerrotaan?

Lapselle kerrotaan sairaalaan tulon tarkoitus

  • kouluikäiselle heti kun toimenpiteestä on tehty päätös, tai kun olette saanut ajan toimenpiteeseen
  • alta kouluikäiselle muutama päivä ennen sairaalaan tuloa

Miten kerrotaan?

Lapselle puhutaan hoitamisesta mieluummin kuin poraamisesta tai pistämisestä. Sairaalasta kertovia lastenkirjoja voi käyttää apuna kerrottaessa tulevasta hoidosta.

Omat tavarat

Lapsi voi ottaa mukaansa omat helposti päälle puettavat sisävaatteet. Myös omia kirjoja ja leluja voi ottaa mukaan sairaalaan. Olo tuntuu näin turvallisemmalta.

Ravinnotta

Toimenpide suoritetaan nukutuksessa. Sen vuoksi lapsi ei saa syödä eikä juoda aamulla. Tämä on tärkeää, sillä näin vältetään pahoinvointia ja siitä mahdollisesti seuraavia vaaratilanteita.

 

Sairaalassa

Vanhemmat

Lapsen mukana olevan saattajan tulee varata koko päivä aikaa. Hän on lapsen seurassa päiväkirurgisella osastolla koko ajan lukuun ottamatta toimenpideaikaa. Kun lapsi on tuotu heräämöön ja vointi on hyvä, hoitaja kutsuu vanhemman heräämöön lapsen viereen.

Aikataulut

Aika, jolloin lapsi on kutsuttu, on sairaalaan tuloaika, ei toimenpideaika. Ennen toimenpidettä tarkistetaan esitietokaavake ja nukutuskelpoisuus. Nukutusneulan pistokohtaan laitetaan puudutusvoidetta, iho puutuu tunnin kuluessa eikä neulan pisto satu. Lapselle annetaan myös esilääkettä suun kautta. Toimenpide tehdään yleensä aamupäivällä ja nukutusaineen vaiku-tuksen häviämistä ja lapsen toipumista seurataan noin kolme tuntia heräämössä.

Ohjeet

Kotiuttava hoitaja antaa teille kotihoito-ohjeet. Tämän jälkeen voinnin mukaan lapsi voi lähteä kotiin saattajan kanssa.

 

Vanhemmille

Lapsen tiedot

Täyttäkää kutsukirjeen mukana oleva esitietolomake ennen sairaalaan tuloa. Paino ja pituus sekä lääkitys ja mahdolliset allergiat ovat tärkeitä tietoja.

Lääkitys

Mikäli lapsella on jokin säännöllinen lääkitys, hän voi ottaa aamulääkkeen pienen vesimäärän kanssa. Astmalääkkeet on hyvä ottaa mukaan sairaalaan.

Sairaudet

Lasta ei voi nukuttaa, mikäli hänellä on kuumetta, yskää tai nuhaa tai jos perheessä on jokin tarttuva tauti.

Ottakaa tällaisessa tapauksessa yhteyttä hammas-, suu- ja leukakirurgian poliklinikalle.

Puhelin: (014) 269 1693.

Todistukset

Toinen vanhemmista saa tarvittaessa todistuksen, jos toimenpidepäivä on työpäivä. Samoin saatte todistuksen matkakuluja varten. Kela korvaa yleisistä kulkuneuvoista ja oman auton käytöstä omavastuun ylittävän osan.

Jatkohoito

Yleisanestesiahammashoito voi olla lapselle psyykkisesti ja fyysisesti raskas. Jatkossa kotona on syytä erityisesti kiinnittää huomiota hampaiden päivittäiseen pesuun ja ravintotottumuksiin.

Oman terveyskeskuksen hammashoitolassa teitä ohjataan ksylitolin, fluorin, ravinnon ja hampaiden puhdistuksen merkityksestä suun terveydessä.

Yhteydenotot

Mikäli aika ei teille sovi, ottakaa yhteys hammas-, suu- ja leukakirurgian poliklinikalle.

Puhelin: (014) 269 1693