Impulssioskillometriatutkimus

Oskillometri on laite, jota käytetään lasten astmatutkimuksissa. Tutkimuksessa mitataan hengitysteiden virtausvastusta. Tutkimus kestää reilun tunnin ajan.

Tutkimuksen kulku

Lapsi istuu tuolilla yksin ja vanhempi voi seistä vierellä. Lapsi ottaa laitteen suukappaleen suuhun hampaidensa väliin ja hengittää rauhallista lepohengitystä suukappaleen läpi. Kotona lapsi voi harjoitella etukäteen suukappaleen pitämistä tiiviisti suussa ja rauhallista hengittämistä sen läpi. Harjoitusvälineeksi sopii pieni putki tai tilanjatkeen (esim Babyhaler) suukappale. Tutkimuksen aikana ei puhalleta putkeen. Tutkimuksen aikana lapsella on myös pieni nenänipsu nenässään.

Tutkimuksessa tarvitaan ensin kolme onnistunutta perusmittausta. Tämän jälkeen lapsi hengittää keuhkoputkia avaavaa lääkettä tilanjatkeen avulla. Lapsi saa 20 minuutin leikkitauon, jolloin lääke ehtii vaikuttaa. Tauon jälkeen lapsi hengittää jälleen kolme onnistunutta mittausta tutkimuslaitteeseen.

Huomioitava ennen tutkimusta

  • ei raskasta ateriaa 2 tuntia ennen tutkimusta
  • ei kaakaota, kolajuomia, kahvia tai teetä 4 tuntia ennen tutkimusta
  • ei rasittavaa liikuntaa samana päivänä ennen tutkimusta
  • tutkimusta ei tehdä, jos lapsi on sairaana

Lääketauko:

12 tuntia      Avaava astmalääke esim. Airomir, Atrovent, Bricanyl, Buventol, Ventilastin, Ventoline

2 vrk            Aminocont, Atrovent comp, Foradil, Formoterol, Nuelin, Oxis, Redol  comp, Serevent, Theofol     

                     sekä kaikki yskänlääkkeet

3 vrk            Accolate, Singulair, Montelukast, Astecon 

 

 Jos Teillä on kysyttävää tutkimuksesta, voitte soittaa puh. 014-269 1224