TIETOKONETOMOGRAFIA-ANESTESIA (TT)                  

LAPSET ALLE 12 KK

 

 

Lapsen kanssa tulee ilmoittautua määräaikana osastolla ____________________, josta hänet tuodaan tutkimukseen sopivana ajankohtana. Tutkimuksen jälkeen hänet viedään hetkeksi heräämöön ja kotiin pääsee iltapäivällä.

Esivalmistelut              

Anestesian vuoksi lapsen on oltava ravinnotta seuraavan ohjeen mukaan:

 

  • Ei kiinteää ruokaa eikä lehmänmaitoa 6 tuntiin ennen suunniteltua anestesiaa.
  • Ei rintamaitoa 4 tuntiin eikä äidinmaidon korviketta 6 tuntiin ennen suunniteltua anestesiaa.
  • Ei vettä eikä mehua 2 tuntiin ennen suunniteltua anestesiaa.

Yleistä

Tietokonetomografia (TT) eli viipalekuvaus on tutkimus, jossa röntgensäteiden avulla otetaan poikkileikekuvia tutkittavalta alueelta. Tutkimus suoritetaan makuuasennossa. Kuvauslaitteessa on iso aukko (noin 80 cm), joka on avoin molemmista päistä. Tutkimuksen aikana tulee olla liikkumatta ja noudattaa kovaäänisen kautta tulevia ohjeita. Henkilökunnalla on koko ajan näkö-, kuulo- ja puheyhteys viereisestä huoneesta. Kuvausaika on yleensä lyhyt, mutta esivalmisteluineen käynti kuvantamisyksikössä kestää noin 15 – 30 minuuttia. Yksikössämme kuvataan ajanvarauspotilaiden lisäksi myös kiireellisiä päivystystutkimuksia, jotka saattavat vaikuttaa ajanvarauspotilaiden käynnin kestoon. Tutkimustulokset saat hoitavalta lääkäriltä.

Varjoaine

Tutkimuksessa käytetään tarvittaessa laskimoon annettavaa jodipitoista varjoainetta, jonka antamista varten laitetaan käsivarren laskimoon muovikanyyli. Varjoaine voi aiheuttaa hetkellistä lämmöntunnetta ja metallista makua suuhun. Varjoaine erittyy munuaisten kautta virtsaan, runsas nesteiden nauttiminen tutkimuksen jälkeen nopeuttaa varjoaineen poistumista elimistöstä. Jodivarjoaineyliherkkyydestä tulee ilmoittaa kuvantamisyksikköön ennen tutkimusta.

Muuta huomioitavaa

Ottakaa yhteyttä lähettävään yksikköön mikäli annettu aika ei sovi

Peruuttamatta jääneestä ajasta peritään 50,80 € maksu.

 

Jos lapsi on yliherkkä jodivarjoaineelle tai mikäli haluat kysyä jotain tutkimukseen liittyvää, voit ottaa yhteyttä kuvantamisyksikköön puh. (014) 269 1148 klo 8.00 – 15.00.